Kevät HOHOI!

Multaa, multaa ja lisää multaa! pieniä siemeniä, suuria siemeniä ja sipuleita. Sitä meillä on touhuttu viimeiset viikot. Kaupassa on mahdotonta ohittaa siemen ja kukkasipuli hyllyjä. Aina on pakko tarkistaa, jos vielä löytyisi jotain kivaa!
Tämä "jotain kivaa" taitaa olla tälläinen naisten maailman ilmaisu. En pysty kirjoittaa sitä enää nauramatta, kun miespuolinen kollegani kirjoitti tilauslistaan lopuksi "jotain kivaa"! Totuuksia naisista :D
No, joka tapauksessa hyllyjä ei voi ohittaa, vaikka jokainen ikkuna meillä notkuu ruukkuja. Enää ei mahdu! Lähti taas vähän lapasesta tämä touhu..

Ruukut valmiina.

Odotus..

Olen valjastanut lapsukaisetkin tähän mukaan. "Haeppa äitille vähän ruukkuja.." tai "Tuleppas vähän auttaan, kun kannetaan näitä istutuksia tuonne yläkerran ikkunalle"    ja " Laitappa vähän multaa tuohon ja tuohon ja tuohon!" Vielä toimii ainakin nuoremman kohdalla. Istutkset kulkee mukavasti ja aikakin kuluu hyödyllisesti.

Tomaatit kulkee.

Tomaatit tuli jo koulittua. Kasvaa kohisevat silmissä ja hei lunta tupruttaa taivaalta! Missä mun kevät luuhaa? Pihassa olen hyörinyt toppasaappaat jalassa ja tallannut lumeen uusien kukkapenkkien kohtia. Ihan hullua touhua! Mutta suunnitella täytyy..

Tästä se lähtee..

Pikku taimi.

Pisara.

Tämä puutarha touhu on imaissut mukaansa totaalisesti. Ihan niin kuin kanat, huovutus ja värit jne. Lopettaa ei voi ja uusia ideoita vaan tupsahtelee. Ahmin puutarhakirjoja ja lehtä. Laatikoissa on vaikka kuinka monta perennapenkkisuunnitelmaa ja hartiat on kyllä kovilla, kun alan niitä lumien sulettua kaivaa.
Vielä kaikki kesäkukan taimet on ihan pienen pieniä. Ahkeraliisat, petuniat, samettikukat, lobeliat, mustasilmäsusannat ja mitä niitä nyt tuolla kasvaa. Onneksi kukkaloistoa on tuonut kotiin kevään ostokukat. Tulppaanit maljakossa. Narsissiruukut ulkona ja ihanat helmililjat kuistilla ilahduttamassa. Nyt vain sitten odotetaan!

Helmililja

Vauhdikas vuosi!

Melkein jo hautasin koko jutun. Ei ole aikaa, väsy ja kaikkea muuta keksittyä, mutta nyt aurinko pilkottaa taivaalta ja ilmassa alkaa olla kevättä! Ja niin vaan, se saa taas Heinäkettuun eloa.

Vuosi on ollut vauhdikas ja paljon on tullut uusia kuvioita. Uusi työ haasteineen, koulumaailmaan tutustuminen esikoisen aloittaessa koulun ja haaveet omasta ajasta! Ajattelin kirjoittaa kelauksen tästä vuodesta ja näin huomata, että olen sittenkin saanut jotain aikaan!

Kanat on olleet tämän mamman terapiakanoja, niin kuin jo vuosi sitten kirjoittelin. Tiput kasvoivat hujauksessa ja kuuden katraasta neljä alkoi kiekumaan. Siinä sitä sitten ihmeteltiin ja kuunneltiin kunnon kailotusta! Lopulta kukkopojat muuttivat väljemmille vesille huutelemaan ja meille jäi rouvat poutapilvi ja Lumihelmi.

Poutapilvi ja Lumihelmi

 

 

Loppukesästä odoteltiin ensimmäistä munaa, kun kuuta nousevaa. Ja voi sitä riemua, kun Poutapilvi pyöräytti ensimmäisen munan! Sitä sitten esiteltiin jokaiselle naapurille ja eihän sitä voinut edes syödä ensimmäiseen viikkoon!

Kuka saa pitää ekaa munaa..

 

 

ENSIMMÄINEN!

Kesä oli myös puutarhanhoitoa ja ylpeänä voin esitellä satoa kasvihuoneesta ja kukkarintamalta. Tällä hetkellä on taas uudet taimet kasvamassa ikkunalla ja odotus on suuri. Voi kun lumet pian sulaisi pois ja pääsisi tuoksuttamaan mullan tuoksua.

kanalan kukkia.

Kasvihuoneen satoa.

Käsitöitä ja piirtämistä olen ujuttanut aika ajoin johonkin väliin. Se tuo niin suurta iloa ja saan järjesteltyä ajatuksiani. Mieli lepää värien maailmassa!

Tallipihalla

 Kesällä Heinäkettu vieraili Vivamon Lastenkylässä, Hämeenkyrön Maisemakahvilassa ja Tallipihalla. Ja sehän on jo ihan hienosti! Välillä iskee niin lujasti ajatus, että en saa mitään aikaiseksi..

Mjau!

kissanpojat

Saimi Hämeenkyrössä

Suojelusenkeli

Syksyllä olin esillä Tampereella Tammelakeskuksen vitriineissä ja sinne sain koottua tosi kivan jutun. Enkelin syyspuuhat ja ketunpojan talvi. Suuret kiitokset kaikille näyttelytilojen tarjoajille!!

Talvella koin taas suurta väsymystä pimeästä ja arjen pyörittämisestä. Tekeminen tuntui takkuavan ja mikään ei tuntunut lähtevän liitämään, niin kuin aina ennen tekemisen kautta. Niinpä Heinäketun tekemiset on olleet talviunilla.
Töissä sentään sain kynän liitämään ja joulunalla lapset saivat eläinkatraan joulukalenterin kautta.

Joulun taikaa

Muutamat tilaustyöt sain sentään tehtyä. Tässä herra Hau. Hän ilostuttaa emäntäänsä jo uudessa kodissa.

Hellou!

Kevään tämä mamma on imenyt itseensä aurinkoa, aina kun se näyttäytyy ja jolkotellut pitkin metsiä pilkkukaverin kanssa.
Ai niin! Nyt meillä kuuluu taas piipitystä. Kanakatras kasvoi ja kolmenpäivän ikäiset tiput Toffo ja Rusina kasvaa emojen lämmössä! Ihanaa ja aurinkoista kevättä!

Toffo ja Rusina

Tiputerapiaa

Joitan haaveita vain täytyy toteuttaa. Tiedän ettei kaikkea saa, eikä pidäkkään saada. Täytyy kestää pettymyksiä, mutta jotain mukavaa on aina pakko keksiä. Muuten tämä käy liian raskaaksi. Niinpä minä sitten päätin toteuttaa yhden haaveen ja nyt meidän kotona piipittää kuusi silkkitipua.

pikku tiput

Yhtenä sateisena päivänä huristelin maalaismaisemiin koiranboxi peräkontissa ja takaisin ajellessani kuuntelin pienen pientä piipitystä peräkontista. Kyllä hymyilytti! Eikä vielä koskaan ole tytöillä menneet vaatteet niin sukkelasti päiväkodilla päälle, kuin tuona sateisena päivänä. Päästiin kotiin hypistelemään uusia tulokkaita.

Pikkusiskoa vähän jännittää

Isosisko ja tipu

Alussa pikku tiput asuivat kaninhäkissä työhuoneessani, sitten kaninhäkki siirtyi rappujen yläpäähän ja nyt tiput kuopsettelevat uudessa ulkohäkissään. Yöksi huutelen parven sisälle. Koiranboxsissa matkaavat vieläkin! Untuvat ovat vaihtuneet höyheniin ja tiput kasvavat silmissä.

Tänään päiväkahvilla katselin keittiön ikkunasta tipujen touhuja. Se oli mukavaa. Tämähän oli se minun haaveeni! Istua tässä ja ihailla kanojani. Hei olen kanafarmari. Jippii!

Näkymä keittiön ikkunasta

Hassut jäljet

Eräänä aamuna, kun taas kerran lähdimme kauhealla kiireellä ja huudolla päiväkotiin. Onko tumput mukana? Entä kurahousut? Missä on reppusi? Tulkaa nyt jo! Ja niin edelleen tätä rataa. Hupaisaa on kirjoittaa tätä aamukuviota nyt, mutta aamuisin se on kaikkea muuta kuin hupaisaa. Aamu-unisia tyttöjä on aivan mahdotonta saada liikkeelle.

Vihdoin ovesta ulos päästyämme, kuljimme pihamme poikki tallattua polkua. Ja hups, siinä edessämme oli aivan ihanat jäljet. Aivan kuin harakka ja jänis olisivat kulkeneet yhtä matkaa. Tosin ovat taitaneet kulkea eri suunttiin, mutta ajatus oli ihana. Kuinka hauska näky se olisi ollut! Molemmat siinä taapertamassa eteenpäin peput keikkuen.

Hassut jäljet!

Tämän hauskuuden talletin taas ajatuksiini ja josko siitä syntyisi jotain paperille. Tyttöjen kanssa ihmettelimme hetken ja sitten taas mentiin vauhdilla.

Vauhdilla menenminen on hiukan jäänyt päälle minulle. Huomaan porhaltavani sinne ja tänne. Tekeväni sitä ja tätä ja tuokin on tekemättä! Tämä on ihan loputonta. Toisaalta olen tyytyväinen huomatessani asian. Ehkä olisi hiukan mahdollista hidastaa.

Vähän aika sitten, lenkkeilin koiramme kanssa metsässä. Vauhdilla! Dalmis edellä ja minä perässä. Ulkopuku kohisi ja kahisi. Silmä kovana tarkkailin edellä painelevaa pilkkukasaa ja mielikin oli vähän maissa. Silloin mieleeni nousi ajatus, että pysähdy. Ja niin tein. Uskomaton lintujen viserrys ja samassa edessäni lähipuuta naputteli käpytikka. Ja vieressä toinen. Metsän kevät äänet olivat ihanat! Ja kyllä se hymy nousi taas huulille. Näin minusta pidetään huolta.

Uusia alkuja

Nyt se sitten luvattiin jo uutisissakin. Kevät tulee! Jo se oli aikakin. Meillä on kevättä valmisteltu jo pitkään. Ikkunalla kasvaa kaikkea ihanaa. Kirsikkatomaatit, päärynätomaatit ja pensastomaatit. Kasvihuonekurkut nostivat juuri päänsä mullasta. Osa tomaateista on jo koulutettu ja kasvihuone odottaa lumien sulamista. Siemenpusseja täytyy hyplätä melkein joka kauppareissu ja lapsetkin ovat saaneet kastaa sormensa multaan.

 Hiukan pitkää pinnaa täytyy olla lasten kanssa kylväessä. Isompi osaa jo hienosti tehdä, mutta pikkuisemman into on välillä vähän liian suurta. Meinaa unohtua ohjeiden kuuntelu. Hienoa oli kuitenkin nähdä kuinka pienet taimet nousevat mullasta ja kasvavat kohisten. Alussa kävimme joka päivä katsomassa, joko taimet nousevat ja riemu oli suuri ensimmäisten taimien tultua pintaan. Itsekin sitä ihmettelee aina vaan, kuinka pienestä siemenestä tulee upea kasvi.


Olemme tyttöjen kanssa käyneet katsomassa myös hieman toisenlaisia taimia. Nämä taimet ovat lämpöisiä, pehmoisia, pitävät ääntäkin ja kasvavat nopeasti!

pehmoiset

Ne ovat pilkullisia ja vauhtiakin alkaa löytyä. Dalmispentue lähellämme on aivan mainio! Tytöt ovat saaneet käydä ihastelemassa pentuja ja varsinkin äiti on aivan hullaatunut näihin otuksiin. Kyllä pentujen pusuttelu ja haliminen on ihanaa!! Oma pilkkumme kotona on nuuskuttanut meidät kyläreissujen jälkeen perusteellisesti. Mikä ihmeen tuoksi meissä oikein on..
Kohta nämä kaverit muuttavat uusiin koteihinsa ja aloittavat tutustumisen uuteen perheeseensä.  Meille ei nyt koiravauvaa tule, mutta olemme iloisia näistä pienistä hoivahetkistä! Vaikka myöntää täytyy, että kyllä mieli tekise kyläreissulla tunkea yksi pallero paidan alle ja tuoda kotiin :D

pilkku poppoo

Tarinoiden vintti

Päässäni on alkanut muhia tarina. Tyttönä kirjoitin paljon kaikenlaisia tarinoita ja rakastin lukemista. Vieläkin lukeminen on lempi harrastuksiani, mutta kirjoittaminen on jäänyt. Siksi olen iloinen siitä, että pyörittelen tarinan poikasta sisälläni.
Tyttösenä harrastin myös äänikirjojen kuuntelua ja kuvitin niitä samalla paperille. Nyt saatan piirtää kuvaa ja mielessäni samalla kertoa tarinaa sen ympärille. Tarinamaailma on jonkinlainen pakopaikka ja voin luoda paperille ihanan paikan. Sellaisen missä ei ole huolia ja murheita, eikä mitään pahaa. Voin päättää tapahtumista ja hetkeksi uppoutua ihan toisenlaiseen maailmaan.

Haavekuvaa ajatuksista

Välillä tuntuu ankealta palata arkeen. On vaikea aikatauluttaa inspiraatiota. Nyt on aika kirjoittaa ja nyt on aika hakea lapset ja laittaa ruokaa. On vaikeaa kääntää itsessään vipua suuntaa ja toiseen. Siksi tänäkin aamuna pyörittelin kynää ja tunsin olevani tyhjä. Oli vaikeutta käynnistyä, mutta sitten kun löydän sen kipininän niin sitten mennään!
Pastelli liidut pöllyää, fiksatiivi käryää ja mukaan muutama villapallo. Siinä oiva resepti hyvälle mielelle!

Arpia auringon alla

Suuret mullistukset elämässä ovat kauhunpaikka, ainakin minulle. Olen oppinut niitä jotenkin kestämään, mutta koville se aina ottaa. Meidän perhe kävi taas elämässä sairaala elämää muutaman viikon ajan ja tämä reissu tuli ihan puskista. Eskarityttömme sairasti oikein kunnolla ja oli isossa suolistoleikkauksessa. Nyt elämä alkaa palautua raiteilleen ja toipuminen on hyvässä vauhdissa tyttömme osalta. Itse huomaan käyväni läpi unissani sairaalan tapahtumia ja koko reissu tuntuu hyvin epätodelliselta. Sairaalassa huomasin vanhojen muistojen nousevan mieleen ja kävin läpi kauhean ahdistuksen ja epätietoisuuden tulevasta. Aivan kuin kertaus vanhoista tapahtumista. Tosin nyt en kasvattele sisälläni mustaa tunnemöykkyä, surua ja itkua. Nyt me parannumme kaikki yhdessä!

Pikkusiskon piirrustus. Kuvassa sisko letkuissa. Isosiskolla oli nenämahaletku ja tippaletku.

Yhden sairastaminen vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti kaikkiin. Pikkusisko koki suurta surua siskosta ja itki iltaisin ikävää. Samoin huoli oli suuri kaikilla muillakin sukulaisilla ja ystävillä. Itkun tirauksia on päästelty pitkin matkaa.
Sairaalassa olo on kovin väsyttävää ja lapsen kipuja on kauhea katsella, mutta on mahtavaa nähdä kuinka nopeasti lapset parantuvat. Kuinka leikkauksesta seuraavana päivänä on jo kiire leikkihuoneeseen! Kaiken tunnemyllerryksen ja huolen keskellä on vaikea nähdä kaikkea, mutta jälkeenpäin voin muistella kuinka suurella sydämellä hoitajat tekivät töitään, kuten myös leikkitädit ja sairaalaklovnit. Unohtamatta leikkaavaa lääkäriä, joka pelasti tyttömme jo toistamiseen. He ansaitsevat SUUREN SUURET KIITOKSET!

Potilaan maailma oli kuitenkin näin iloinen, kaiken kivun keskellä!