Tiputerapiaa

Joitan haaveita vain täytyy toteuttaa. Tiedän ettei kaikkea saa, eikä pidäkkään saada. Täytyy kestää pettymyksiä, mutta jotain mukavaa on aina pakko keksiä. Muuten tämä käy liian raskaaksi. Niinpä minä sitten päätin toteuttaa yhden haaveen ja nyt meidän kotona piipittää kuusi silkkitipua.

pikku tiput

Yhtenä sateisena päivänä huristelin maalaismaisemiin koiranboxi peräkontissa ja takaisin ajellessani kuuntelin pienen pientä piipitystä peräkontista. Kyllä hymyilytti! Eikä vielä koskaan ole tytöillä menneet vaatteet niin sukkelasti päiväkodilla päälle, kuin tuona sateisena päivänä. Päästiin kotiin hypistelemään uusia tulokkaita.

Pikkusiskoa vähän jännittää

Isosisko ja tipu

Alussa pikku tiput asuivat kaninhäkissä työhuoneessani, sitten kaninhäkki siirtyi rappujen yläpäähän ja nyt tiput kuopsettelevat uudessa ulkohäkissään. Yöksi huutelen parven sisälle. Koiranboxsissa matkaavat vieläkin! Untuvat ovat vaihtuneet höyheniin ja tiput kasvavat silmissä.

Tänään päiväkahvilla katselin keittiön ikkunasta tipujen touhuja. Se oli mukavaa. Tämähän oli se minun haaveeni! Istua tässä ja ihailla kanojani. Hei olen kanafarmari. Jippii!

Näkymä keittiön ikkunasta

Hassut jäljet

Eräänä aamuna, kun taas kerran lähdimme kauhealla kiireellä ja huudolla päiväkotiin. Onko tumput mukana? Entä kurahousut? Missä on reppusi? Tulkaa nyt jo! Ja niin edelleen tätä rataa. Hupaisaa on kirjoittaa tätä aamukuviota nyt, mutta aamuisin se on kaikkea muuta kuin hupaisaa. Aamu-unisia tyttöjä on aivan mahdotonta saada liikkeelle.

Vihdoin ovesta ulos päästyämme, kuljimme pihamme poikki tallattua polkua. Ja hups, siinä edessämme oli aivan ihanat jäljet. Aivan kuin harakka ja jänis olisivat kulkeneet yhtä matkaa. Tosin ovat taitaneet kulkea eri suunttiin, mutta ajatus oli ihana. Kuinka hauska näky se olisi ollut! Molemmat siinä taapertamassa eteenpäin peput keikkuen.

Hassut jäljet!

Tämän hauskuuden talletin taas ajatuksiini ja josko siitä syntyisi jotain paperille. Tyttöjen kanssa ihmettelimme hetken ja sitten taas mentiin vauhdilla.

Vauhdilla menenminen on hiukan jäänyt päälle minulle. Huomaan porhaltavani sinne ja tänne. Tekeväni sitä ja tätä ja tuokin on tekemättä! Tämä on ihan loputonta. Toisaalta olen tyytyväinen huomatessani asian. Ehkä olisi hiukan mahdollista hidastaa.

Vähän aika sitten, lenkkeilin koiramme kanssa metsässä. Vauhdilla! Dalmis edellä ja minä perässä. Ulkopuku kohisi ja kahisi. Silmä kovana tarkkailin edellä painelevaa pilkkukasaa ja mielikin oli vähän maissa. Silloin mieleeni nousi ajatus, että pysähdy. Ja niin tein. Uskomaton lintujen viserrys ja samassa edessäni lähipuuta naputteli käpytikka. Ja vieressä toinen. Metsän kevät äänet olivat ihanat! Ja kyllä se hymy nousi taas huulille. Näin minusta pidetään huolta.

Uusia alkuja

Nyt se sitten luvattiin jo uutisissakin. Kevät tulee! Jo se oli aikakin. Meillä on kevättä valmisteltu jo pitkään. Ikkunalla kasvaa kaikkea ihanaa. Kirsikkatomaatit, päärynätomaatit ja pensastomaatit. Kasvihuonekurkut nostivat juuri päänsä mullasta. Osa tomaateista on jo koulutettu ja kasvihuone odottaa lumien sulamista. Siemenpusseja täytyy hyplätä melkein joka kauppareissu ja lapsetkin ovat saaneet kastaa sormensa multaan.

 Hiukan pitkää pinnaa täytyy olla lasten kanssa kylväessä. Isompi osaa jo hienosti tehdä, mutta pikkuisemman into on välillä vähän liian suurta. Meinaa unohtua ohjeiden kuuntelu. Hienoa oli kuitenkin nähdä kuinka pienet taimet nousevat mullasta ja kasvavat kohisten. Alussa kävimme joka päivä katsomassa, joko taimet nousevat ja riemu oli suuri ensimmäisten taimien tultua pintaan. Itsekin sitä ihmettelee aina vaan, kuinka pienestä siemenestä tulee upea kasvi.


Olemme tyttöjen kanssa käyneet katsomassa myös hieman toisenlaisia taimia. Nämä taimet ovat lämpöisiä, pehmoisia, pitävät ääntäkin ja kasvavat nopeasti!

pehmoiset

Ne ovat pilkullisia ja vauhtiakin alkaa löytyä. Dalmispentue lähellämme on aivan mainio! Tytöt ovat saaneet käydä ihastelemassa pentuja ja varsinkin äiti on aivan hullaatunut näihin otuksiin. Kyllä pentujen pusuttelu ja haliminen on ihanaa!! Oma pilkkumme kotona on nuuskuttanut meidät kyläreissujen jälkeen perusteellisesti. Mikä ihmeen tuoksi meissä oikein on..
Kohta nämä kaverit muuttavat uusiin koteihinsa ja aloittavat tutustumisen uuteen perheeseensä.  Meille ei nyt koiravauvaa tule, mutta olemme iloisia näistä pienistä hoivahetkistä! Vaikka myöntää täytyy, että kyllä mieli tekise kyläreissulla tunkea yksi pallero paidan alle ja tuoda kotiin :D

pilkku poppoo

Tarinoiden vintti

Päässäni on alkanut muhia tarina. Tyttönä kirjoitin paljon kaikenlaisia tarinoita ja rakastin lukemista. Vieläkin lukeminen on lempi harrastuksiani, mutta kirjoittaminen on jäänyt. Siksi olen iloinen siitä, että pyörittelen tarinan poikasta sisälläni.
Tyttösenä harrastin myös äänikirjojen kuuntelua ja kuvitin niitä samalla paperille. Nyt saatan piirtää kuvaa ja mielessäni samalla kertoa tarinaa sen ympärille. Tarinamaailma on jonkinlainen pakopaikka ja voin luoda paperille ihanan paikan. Sellaisen missä ei ole huolia ja murheita, eikä mitään pahaa. Voin päättää tapahtumista ja hetkeksi uppoutua ihan toisenlaiseen maailmaan.

Haavekuvaa ajatuksista

Välillä tuntuu ankealta palata arkeen. On vaikea aikatauluttaa inspiraatiota. Nyt on aika kirjoittaa ja nyt on aika hakea lapset ja laittaa ruokaa. On vaikeaa kääntää itsessään vipua suuntaa ja toiseen. Siksi tänäkin aamuna pyörittelin kynää ja tunsin olevani tyhjä. Oli vaikeutta käynnistyä, mutta sitten kun löydän sen kipininän niin sitten mennään!
Pastelli liidut pöllyää, fiksatiivi käryää ja mukaan muutama villapallo. Siinä oiva resepti hyvälle mielelle!

Arpia auringon alla

Suuret mullistukset elämässä ovat kauhunpaikka, ainakin minulle. Olen oppinut niitä jotenkin kestämään, mutta koville se aina ottaa. Meidän perhe kävi taas elämässä sairaala elämää muutaman viikon ajan ja tämä reissu tuli ihan puskista. Eskarityttömme sairasti oikein kunnolla ja oli isossa suolistoleikkauksessa. Nyt elämä alkaa palautua raiteilleen ja toipuminen on hyvässä vauhdissa tyttömme osalta. Itse huomaan käyväni läpi unissani sairaalan tapahtumia ja koko reissu tuntuu hyvin epätodelliselta. Sairaalassa huomasin vanhojen muistojen nousevan mieleen ja kävin läpi kauhean ahdistuksen ja epätietoisuuden tulevasta. Aivan kuin kertaus vanhoista tapahtumista. Tosin nyt en kasvattele sisälläni mustaa tunnemöykkyä, surua ja itkua. Nyt me parannumme kaikki yhdessä!

Pikkusiskon piirrustus. Kuvassa sisko letkuissa. Isosiskolla oli nenämahaletku ja tippaletku.

Yhden sairastaminen vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti kaikkiin. Pikkusisko koki suurta surua siskosta ja itki iltaisin ikävää. Samoin huoli oli suuri kaikilla muillakin sukulaisilla ja ystävillä. Itkun tirauksia on päästelty pitkin matkaa.
Sairaalassa olo on kovin väsyttävää ja lapsen kipuja on kauhea katsella, mutta on mahtavaa nähdä kuinka nopeasti lapset parantuvat. Kuinka leikkauksesta seuraavana päivänä on jo kiire leikkihuoneeseen! Kaiken tunnemyllerryksen ja huolen keskellä on vaikea nähdä kaikkea, mutta jälkeenpäin voin muistella kuinka suurella sydämellä hoitajat tekivät töitään, kuten myös leikkitädit ja sairaalaklovnit. Unohtamatta leikkaavaa lääkäriä, joka pelasti tyttömme jo toistamiseen. He ansaitsevat SUUREN SUURET KIITOKSET!

Potilaan maailma oli kuitenkin näin iloinen, kaiken kivun keskellä!

Auringon säteitä lumihangille!

Kyllä mieli muuttuu, kun taivaalle ilmestyy ihana aurinko. Kaikki muuttuu niin kauniiksi ja ilmassa on selvästi kevättä. Talitiainen lurittelee titityytään tai niin kuin kolmevuotiaani sanoo tilitinttu vinkuu! Lasten suusta putkahtelee välillä tosi hauskoja juttuja.

Onneksi pakkanenkin lauhtui ja nyt tarkenee nelijalkaisetkin ulkoilla. Pientä oli dalmatialaisemme ja harjakoiramme ulkoilut kovilla pakkasilla. Nyt taas metsäpolut kutsuu ja päästään nauttimaan metsän rauhasta, vaikka parasta on jäällä juoksentelu. Varsinkin dalmis ottaa sellaisia kiihdytyksiä, ettei mamma pysy perässä mitenkään. Kaiholla katselen hurjaa vauhtia. Voi kun minäkin pääsisin noin KOVAA! Se olisi hienoa se!
Onneksi pääsen kovaa piirrustuksissa ja huovutuksissa. Sitä ei estä edes huono kunto, tosin nyt mamman makkarat palavat jumpatessa. Uusi hauska harrastus alkoi vuodenvaihteessa. Liikkuminen on mukavaa!

Olen minä saanut jotain aikaiseksi käsityön sarallakin. Nyt on syntynyt sisustustauluja. Näyttelyn valmistelun ohessa syntyi mielestäni oikein hauskoja tuotoksia. Vielä näissä poseeraa kissa ja kettu, mutta vain mielikuvitus on rajana! Kunhan ehdin paneutua tähän lisää, niin katras kasvaa.
Aurinkoa ja liikunan iloa kaikille!

Sanat hukassa

Tulipa tämäkin päivä, kun tunnen olevani tyhjä sanoista. Olihan se odotettavissa. Ei aina voi olla hauskaa ja inspiraatio valloillaan. Teen kuitenkin, ihan niin kuin töitä tehdään.

Yritän luoda itselleni jotain mukavaa. Ainakin kevät on tulossa ja sen odotus ihanaa! Keittiön pöydällä on tulppaaneita. Keltaisia ja punaisia. Haaveilen puutarhan kuopsuttamisesta ja kasvimaan perustamisesta. Hullunkurinen haave lemmikkikanoistakin kutkuttaa ajatuksissa.
Vähän aika sitten mietin omaa kädenjälkeäni. Sitä kuinka se on muuttunut. Käytän vahvempia värejä kuin ennen. Ennen jälkeni oli kovin hentoa. Ehkä lapset ja muutamat elämän kolhut ovat muuttaneet minua räväkäksi. Se ajatus tuntuu mukavalta!



Käteni.. aina yhtä kurttuinen :)

 Toivon, että elämä toisi jonkun mukavan yllätyksen keskitalveen. Muutakin kuin räkäiset lapset ja kylmän viiman. No..Kun olen tarpeekisi kauan rypenyt sanattomuudessa ja kuvattomuudessa niin rynnistän taas. Niin se aina mene! Sitä odotellessa jatkan pistelyä ja valmistelen tulevaa näyttelyä.

Neulalla työskentelyä

Kettu se oli!

Miten hauska tarina, kuulin sen rakkaalta ystävältäni puhelimen välityksellä. Päivän mietittyäni löysin sen myös omasta muististani. Muistoja lapsuudesta! Välillä mieleen nousee muistoja, joita en edes tiennyt muistavani ja yleensä ne nousevat esiin omien lapsieni myötä. Huomaan ajattelevani "Ai niin, noinhan minäkin tein.." Ja samalla tavalla kohnotin!
Parasta näissä lapsuuden muistoissa on se, että voin jakaa niitä ystävän kanssa, joka on kulkenut mukana näissä tapahtumissa hiekkalaatikolta asti. Tosin välillä kummallakin on yhtä hatara lapsen muisto, mutta hauskaa on miettiä ja muistella kuinka se nyt menikään. Nyt me molemmat hoivaamme omia pieniämme ja jaamme myös lapsiperheen ilot ja surut. Tällainen ystävyys on suuri rikkaus!
Tämän ihanan tositarinan myötä, aloin tehdä kuvaa " Kettu se oli!". Ehkä vielä jatkan toiseen suuntaan aiheen kanssa, mutta tänään tein sitä riemulla ja suurella sydämellä!

Kettu se oli!

Heinäkettu piirtää!

Nyt se sitten alkoi! Pääni tulvii ideoita ja kuvia, joita tallennan paperille. Onko tämä nyt se inspiraatio? Olen innoissani tästä ilosta, jota piirtäminen saa aikaan.
Kettu ja enkeli ovat olleet ajatuksissani jo jonkin aikaa ja nyt heidän seikkailunsa alkoi. Kettu ja enkeli kalassa, kettu ja enkeli sateessa, kettu ja enkeli kahvikutsuilla, kettu ja enkeli taivaan sankarit. Mihin kaikkeen voin heitä johdattaakaan! Rajana vain mielikuvitus. Kerrankin on mahdollista tehdä mitä mieleen juolahtaa, jotain hullunkurista tai vaikka vaarallista ja käteni ikuistavat sen paperille. Aivan mahtavaa!
Minulla on lahja, jonka olen vasta nyt oivaltanut ja olen kiitollinen siitä. Oivaltaminen on tapahtunut suurien pohjakosketusten ja riemukkaan liidon kautta.  Kannattelevien ja rohkaisevien ystävien kautta. Elämän ilo tulee pienistä asioista ja on ihanaa päästää se riemu valloilleen. Ja nyt, jos omistaisin siivet lentäisin oikein korkealla ja tekisin vaarallisia syöksylentoja! Värikästä päivää kaikille!

Työpöytäni!

ABC kissa kävelee..

"Äiti..Sä taidat olla aikas herkkusuu." Tokaisee kolmevuotiaani, kun taas kerran rapistelen suklaarasiaa kaapin ylähyllyltä. Ja niinhän minä olen. Ei siitä mihinkään pääse! Taidan vielä periyttää mokomaa himoa eteenpäinkin, kun eskarilaisemme sai päiväkodissa joulunimekseen Nelli Namimelli. Herkkusuita koko perhe!

Tällaisiä elämän nautiskelijoita taitavat olla myös naukuvat ystävämme kissat. Itse olen niin sanottu koiraihminen, mutta löytyy minusta se kissanainenkin! Jotain hauskaa ja kiehtovaa näissä eläimissä on, kun sen niin usein piirrän tai lisään jonnekin. Kyllä kissa pitää olla!
Vintissä on tänään aikas naukuna käynytkin, kun olen neulahuovannut oikeaa kissa-armeijaa. Aika unista väkeä tosin ovat olleet, mutta eksyi joukkoon muutama pirteäkin lemmikki.

Pikkukisut

Vielä täytyy mietintämyssy asettaa päähän ja lähteä lenkille hakemaan ideaa "nopeutustekniikalle", jos hiukan  helpommin saisin kisut synnytettyä! Ilohan näitä on silti katsella ja haaveilla kissanpäivistä. Lumipyryn täyteistä päivää kaikille!

Lemmikit

Pastelliliitua ja eläinten elämää

Joulupukki muisti minua ihanilla uusilla pastelliliiduilla. Piirtämisessä on ollut pitkä tauko. Elämä on pöyrinyt pienten lasten ja kotiaskareiden ympärillä. Nyt kuitenkin uudet värit kutsuivat vastustamattomasti ja annoin luovuudelle vallan!
Tämä on sitä mistä nautin suunnattomasti, värien ehtymätön ja rikas maailma. Erilaiset viivat ja omat ajatukset, jotka pulpahtavat paperille, kun lopettaa suorittamisen.

Vauhdin hurmaa!

Usein aiheet nousevat mieleen metsässä ja liikkeessä. Kun koirani pitävät vauhdista huolen ja metsä kertoo tarinaansa. Sielä mieli lepää! Kotiin päästyäni kirjoitan paperille uusia ideoita, jotka odottavat toteutumistaan.



Kettu kellii

Tuntuu, että viiva on vielä hakusessa ja värit toistuvat ajatuksissani parempina, mutta suunta on oikea! Tartun väreihin uudestaan ja rakas ystäväni kettu jatkaa elämäänsä paperilla. Siinä hän kellii sammalmatolla ja riemuitsee elämästä. Kyllä piirtäminen on hauskaa! Kokeilkaapa!

Taitavat sormet

Meillä on tänään ollut tekemisen riemua! Suuri pussillinen helmiä tuli yllätyksenä ystävältä ja niitä tänään Heinäketun lapsoset saivat taitaviin sormiinsa.
Alku oli hankala, kun inhottava äiti passitti poppoonsa loppiais-siivoukseen ennen askartelua. Kiukuttelun, kätinän ja pölypalleroiden jälkeen riemu olikin suuri, kun iso kulho erivärisiä helmiä saatiin pöydälle.

Taitavat sormet

Pienissä sormissa syntyi kauniita helminauhoja ja aika vilisti!

Pieneltäkin onnistuu

Hienot helmet

Näitä pieniä hetkiä voisin lapsilleni enemmänkin antaa. Välillä vain väsy painaa äidinkin silmää ja kiukkua on ilmassa. Silti näin onnelliset tytöt ilahduttaa aina mieltä!

Onnelliset!

Tammikuun taikaa

Enkelikeinu

Uusi vuosi sai uudet kujeet aikaan. Nyt on aika koittaa siipiään ja on suuri ilo huomata, kuinka ovet aukeaa ihmeellisiin paikkoihin! Olen täynnä tarmoa ja huomaan kasvaneeni viime vuoden aikana paljon. Se tuntuu hyvältä.

Äitinä seuraan pienteni kasvua ja iloitsen heidän edistymisestään, pienistä uusista asioista! Ja näitä pieniä uusia asioita tapahtuu myös minussa.



Yhdessä



Viime vuoden suuri saavutukseni oli näyttely Hämeenkyrön Maisemakahvilassa ja haluan tänään jakaa pieniä herkkupaloja sieltä. Ystävykset kettu ja enkeli kujeilevat näissä pikkutauluissa.

Hyvää mieltä ja suuria seikkailuita vuodelle 2012 ystäväiseni!!

Tähtitaivaan sankarit