Tarinoiden vintti

Päässäni on alkanut muhia tarina. Tyttönä kirjoitin paljon kaikenlaisia tarinoita ja rakastin lukemista. Vieläkin lukeminen on lempi harrastuksiani, mutta kirjoittaminen on jäänyt. Siksi olen iloinen siitä, että pyörittelen tarinan poikasta sisälläni.
Tyttösenä harrastin myös äänikirjojen kuuntelua ja kuvitin niitä samalla paperille. Nyt saatan piirtää kuvaa ja mielessäni samalla kertoa tarinaa sen ympärille. Tarinamaailma on jonkinlainen pakopaikka ja voin luoda paperille ihanan paikan. Sellaisen missä ei ole huolia ja murheita, eikä mitään pahaa. Voin päättää tapahtumista ja hetkeksi uppoutua ihan toisenlaiseen maailmaan.

Haavekuvaa ajatuksista

Välillä tuntuu ankealta palata arkeen. On vaikea aikatauluttaa inspiraatiota. Nyt on aika kirjoittaa ja nyt on aika hakea lapset ja laittaa ruokaa. On vaikeaa kääntää itsessään vipua suuntaa ja toiseen. Siksi tänäkin aamuna pyörittelin kynää ja tunsin olevani tyhjä. Oli vaikeutta käynnistyä, mutta sitten kun löydän sen kipininän niin sitten mennään!
Pastelli liidut pöllyää, fiksatiivi käryää ja mukaan muutama villapallo. Siinä oiva resepti hyvälle mielelle!

Arpia auringon alla

Suuret mullistukset elämässä ovat kauhunpaikka, ainakin minulle. Olen oppinut niitä jotenkin kestämään, mutta koville se aina ottaa. Meidän perhe kävi taas elämässä sairaala elämää muutaman viikon ajan ja tämä reissu tuli ihan puskista. Eskarityttömme sairasti oikein kunnolla ja oli isossa suolistoleikkauksessa. Nyt elämä alkaa palautua raiteilleen ja toipuminen on hyvässä vauhdissa tyttömme osalta. Itse huomaan käyväni läpi unissani sairaalan tapahtumia ja koko reissu tuntuu hyvin epätodelliselta. Sairaalassa huomasin vanhojen muistojen nousevan mieleen ja kävin läpi kauhean ahdistuksen ja epätietoisuuden tulevasta. Aivan kuin kertaus vanhoista tapahtumista. Tosin nyt en kasvattele sisälläni mustaa tunnemöykkyä, surua ja itkua. Nyt me parannumme kaikki yhdessä!

Pikkusiskon piirrustus. Kuvassa sisko letkuissa. Isosiskolla oli nenämahaletku ja tippaletku.

Yhden sairastaminen vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti kaikkiin. Pikkusisko koki suurta surua siskosta ja itki iltaisin ikävää. Samoin huoli oli suuri kaikilla muillakin sukulaisilla ja ystävillä. Itkun tirauksia on päästelty pitkin matkaa.
Sairaalassa olo on kovin väsyttävää ja lapsen kipuja on kauhea katsella, mutta on mahtavaa nähdä kuinka nopeasti lapset parantuvat. Kuinka leikkauksesta seuraavana päivänä on jo kiire leikkihuoneeseen! Kaiken tunnemyllerryksen ja huolen keskellä on vaikea nähdä kaikkea, mutta jälkeenpäin voin muistella kuinka suurella sydämellä hoitajat tekivät töitään, kuten myös leikkitädit ja sairaalaklovnit. Unohtamatta leikkaavaa lääkäriä, joka pelasti tyttömme jo toistamiseen. He ansaitsevat SUUREN SUURET KIITOKSET!

Potilaan maailma oli kuitenkin näin iloinen, kaiken kivun keskellä!