Hassut jäljet

Eräänä aamuna, kun taas kerran lähdimme kauhealla kiireellä ja huudolla päiväkotiin. Onko tumput mukana? Entä kurahousut? Missä on reppusi? Tulkaa nyt jo! Ja niin edelleen tätä rataa. Hupaisaa on kirjoittaa tätä aamukuviota nyt, mutta aamuisin se on kaikkea muuta kuin hupaisaa. Aamu-unisia tyttöjä on aivan mahdotonta saada liikkeelle.

Vihdoin ovesta ulos päästyämme, kuljimme pihamme poikki tallattua polkua. Ja hups, siinä edessämme oli aivan ihanat jäljet. Aivan kuin harakka ja jänis olisivat kulkeneet yhtä matkaa. Tosin ovat taitaneet kulkea eri suunttiin, mutta ajatus oli ihana. Kuinka hauska näky se olisi ollut! Molemmat siinä taapertamassa eteenpäin peput keikkuen.

Hassut jäljet!

Tämän hauskuuden talletin taas ajatuksiini ja josko siitä syntyisi jotain paperille. Tyttöjen kanssa ihmettelimme hetken ja sitten taas mentiin vauhdilla.

Vauhdilla menenminen on hiukan jäänyt päälle minulle. Huomaan porhaltavani sinne ja tänne. Tekeväni sitä ja tätä ja tuokin on tekemättä! Tämä on ihan loputonta. Toisaalta olen tyytyväinen huomatessani asian. Ehkä olisi hiukan mahdollista hidastaa.

Vähän aika sitten, lenkkeilin koiramme kanssa metsässä. Vauhdilla! Dalmis edellä ja minä perässä. Ulkopuku kohisi ja kahisi. Silmä kovana tarkkailin edellä painelevaa pilkkukasaa ja mielikin oli vähän maissa. Silloin mieleeni nousi ajatus, että pysähdy. Ja niin tein. Uskomaton lintujen viserrys ja samassa edessäni lähipuuta naputteli käpytikka. Ja vieressä toinen. Metsän kevät äänet olivat ihanat! Ja kyllä se hymy nousi taas huulille. Näin minusta pidetään huolta.